Verkkovanhempainilta: Nuoret ja nikotiinituotteet 27.9.2018 klo: 18.00-19.30

Vanhempi! Tule kuulemaan, mitä sinun pitäisi tietää nuorista ja nikotiinituotteista.

EHYT järjestää kasvatuksen tueksi vanhemmille suunnattuja avoimia ja maksuttomia verkkovanhempainiltoja. Verkkovanhempainillat pidetään aina kuun viimeisenä torstaina. Koulutuksia järjestetään vaihtelevasti eri aiheista, mm. erilaisista päihteistä, pelaamisesta ja sosiaalisesta mediasta.

Nuorten päivittäinen tupakointi on vähentynyt reilusti erityisesti vuosituhannen vaihteesta lähtien. Sen sijaan nuuskan kokeilu ja käyttö ovat yleistyneet kymmenen viime vuoden aikana etenkin poikien keskuudessa. Nuorten nikotiinituotteiden käytön ennaltaehkäisy on tärkeää, sillä nikotiini aiheuttaa voimakkaan riippuvuuden ja etenkin nuorilla se voi kehittyä nopeasti. Nuuskan käyttö on usein melko huomaamatonta ja vanhempien tai opettajien saattaa olla vaikeaa tunnistaa sitä. Mitkä asiat vaikuttavat nuorten tupakan, nuuskan ja sähkösavukkeiden käyttöön? Miten nikotiinituotteiden käytöstä tulisi keskustella nuoren kanssa?

Osallistu syyskuun Nuoret ja nikotiinituotteet -verkkovanhempainiltaan torstaina 27.9. klo 18 alkaen. Koulutuksessa on runsaasti aikaa kysymyksille, kommentoinnille ja yhteiselle keskustelulle. Tilaisuuden vetää ja osallistujien kysymyksiin vastaa aiheen asiantuntija, EHYTin Smokefree-toiminnasta vastaava koulutussuunnittelija Katri Saarela. Lisää tietoa vanhempainillasta päivittyy tähän tapahtumaan.

Verkkovanhempainilta toteutetaan Adobe Connectin avulla. Osallistumiseen tarvitset tietokoneen (kannettavan, pöytäkoneen tai mobiililaitteen) ja internet-yhteyden. Mobiililaitteisiin sinun tulee ladata Adobe Connect -sovellus iOSille tästä tai Androidille tästä. Tietokoneella osallistuessasi sinun tulee hyväksyä Adobe Connect Add-in.

Verkkovanhempainiltaan pääset osoitteesta ehyt.adobeconnect.com/verkkovanhempainilta kello 17.45 alkaen ja tilaisuus aloitetaan kello 18. Voit tulla jo hieman ennen tasaa kokeilemaan, toimiiko kaikki kuten pitää ja voimme opastaa sinua, mikäli sinulla on ongelmia esimerkiksi äänten kanssa. Kun kirjaudut sisään huoneeseen, tee se vieraana (guest). Tällöin voit merkata nimesi (pelkkä etunimi riittää) tai halutessasi nimimerkin anonymiteetin säilyttämiseksi. Tilaisuus tallennetaan.

Löydät tapahtuman Facebookista tästä.

Tietoa syksyn muista verkkovanhempainilloista ja jo pidettyjen verkkovanhempainiltojen tallenteet löydät täältä.